Tuesday 15 March 2016

Unna - Pullip Make it Own

Blogini on todella painottunut customeihin ja meikkailuihin, mutta ne ovat lähellä sydäntäni, ja niitä tykkään tehdä, joten miksen niitä myös blogiin jakaisi. Jokin aika sitten tilasin Pullipstyleltä MIO-Pullipeja kaksin kappalein. Toinen vielä odottelee naamaansa, mutta toisen sain jo valmiiksi.

Tannivärisestä MIOstani syntyi faceupin jälkeen Unna. Alunperin kaavailin eskimo inuitinukkea, mutta heidän nimensä tuntuivat olevan ihan mahdottomuuksia, ja olen jo pidemmän aikaan tykännyt Unna-nimestä, joten hänestä kehittyikin jonkin tapainen lapin asukki, saamelainen, kai? Anyway, jonkinlainen luonnonlapsi ja pakkasen asukki, siksi faceup on todella blushattu (siis todella punakka, jouduin jopa blushaamaan kroppaa, jotta ne taas sopisivat väreiltään yhteen) ja lisäsin hänelle pieneksi yksityiskohdaksi luomeen tuollaisen tassunjäljen. Meikki yleisestikin on melko pehmeä, välttelin jyrkkiä viivoja tai liian maalattua lookia. Kuvissa peruukkina on Pullip Chillin tuunattu stock-tukka (joka on ihmeen kivan tuntuista kuitua), mutta nykyään hänellä on musta, suora, sivuotsatukallinen peruukki, joka kotiutui eBay-peruukihaalintani mukana. En ole ihan vielä satavarma vakituisesta peruukista, joten saatan vielä vaihtella noita keskenään.

Mutta nyt sanoista kuviin:















Valo ikävästi söi osia meikistä (mm. pisamat, ripset) joissakin kuvissa, mutta otin muutaman heikommassa valossa, jotta yksityiskohdat näkyisivät paremmin. Unna sai myös tuollaisen lepakkohihaisen poronsarvikuvioidun paidan, jonka pikaisesti tekaisin hänelle. Se laskeutuisi varmaan paremmin ohuemmasta kankaasta tehtynä, mutta molemmat ompelukoneeni ovat rikki, joten halusin hyödyntää mahdollisimman paljon  materiaalin valmiita saumoja :D



Kuvasin jopa videon prosessista, joten luvassa on blogin peräti toinen videollinen postaus! Selitän tuossa vähän paremmin itse prosessia ym., katsokaa ihmeessä mikäli kiinnostaa, ei tuo kestä kuin viitisen minuuttia ^^

Sunday 6 March 2016

Custom faceup for Tangkou England












Kuten otsikosta ja kuvista voinee päätellä, Tangkouni Yun sai uuden faceupin! Ostin kyseisen nuken muutenkin kokeilumielessä, ja ajattelin, että olisi hauska kokeilla meikkaillakin sellaista. Tein alaripsistä tuollaiset "paakkuuntuneet" ja nukkemaiset, ja tykkään niistä kovastikin :3 Meikki yleensäkin on melko harlekiininukkemainen ja "pellemäinenkin" punakan nenän ja ylenpalttisen pinkkeyden takia, mutta lisäsin naamaan parit kauneuspilkut ja tuuhean karvaiset kulmakarvat (jotka heti toivat lisää ilmettä kasvoihin) tuomaan realistisuutta. Tangkou-nukeilla on jo paketissa tullessaan korvat rei'itetty, joten lisäsin nukelle myös parit korvahelyt. Lisäksi sörkin silmämekanismia niin, että silmät katsovat nyt yläviistoon sen aikaisemman kuolemankatseen sijasta.

Kokemus Tangkoun kustomoinnista oli miellyttävä, näillä on jotenkin niin erilaiset kasvot verrattuna esim. pullipeihin. Yun on huomattavasti kuvauksellisempikin, eikä naama kiillä enää kilometrien päähän vesihionnan jälkeen. Olen ainakin itse tyytyväinen lopputulokseen ^^